RÄISKISBUMMMM!

Kyllä! Minä olen tullut takaisin! Fanfaarit soikoon ja pasuunat pauhatkoot!

Suurin kysymys tietysti kaikkien huulilla on, että mitä minulle kuuluu... No, minulle kuuluu ihan hyvää, kiitosta vain kysymyksestä. Viime kirjoituksen jälkeen olen ehtinyt pakata tavarani ja kissani ja muuttanut Jyväskylään, The Cityyn. Elo täällä on lähtenyt käyntiin ihan hyvin, töitä on ollut juuri sen verran kuin mitä on jaksanut/viitsinyt tehdä. Ja parempaa duunia tietty pitää etsiä koko ajan ja maanantaina onkin yksi työhaastattelu, tittidiidii!

Ja jos joku ei vielä tiedä, niin asun avoliitossa (jaiks). Suurimmat ongelmani tässä asiassa ovat olleet ne, että osaako mies laittaa tiskit oikein kaappiin ja meneekö se vessapaperirulla oikein päin telineeseen. Ja, kaikkien hämmästykseksi, näin on tapahtunut lähes aina. Siis vau. Mutta, joskus asiat eivät ole menneet oikein...

Tässä päivänä eräänä, ajattelin leipoa tuulonmaan torttua. Kaikkihan tietävät tämän mokkapalojen vertaisen herkun, jota pellillinen aina tehdään. Se oli ensimmäinen leipomukseni meidän yhteisessä kodissa. Tunsin itseni niin emännäksi ja kodinhengettäreksi, että oksat pois. Leivoin siis tortun, joka onnistui... no, kohtuullisesti ainakin omasta mielestäni. Hepelle se ainakin maittoi, söi hyvällä mielellä. Ensimmäisten herkuttelupalojen jälkeen tuli sitten ongelma, että mihis torttu pannaan, kun jääkaappiin ei mahdu. Hepe ehdotti, että uuniinhan sen voi laittaa, siellä se säilyy. Minä siihen, että herranjestas, ei! Jonnekkin vähän viileämpään paikkaan se pitää saada. Sitten hoksasin, kätevä emäntä kun olen, että meidän kuiva-ainekaappi on suhteellisen viileä (kyllä, siellä on jopa oluet olleet suhteellisen viileitä), että pistänpä kelmut päälle ja pelti kaappiin.
Seuraavana päivänä Heikki tahtoi torttua ja otti pellin kaapista. Söi palan, kaks ja jätti pellin pöydälle. Huomautin hänelle, että laitapa pelti pois kerran olet sen esille ottanut ja hän teki työtä käskettynä, ei tosin minun valvovan silmän alla. Noo, iltapäivällä sitten lenkkeilimme ja kauheassa nälässä haimme sitten pakastepitsat kaupasta. Vauhdilla vain uuni päälle ja odottamaan, että se lämpenee. Ja kun pitsojen paistoaika koitti, niin mitäpä sieltä uunista löytyikään...?? No tottakai se tuulonmaan torttu oli siellä, toista kertaa paistumassa ja elmukelmun kanssa!

Siis mitä ihmettä? Milloin uunista on tullut tortun säilytyspaikka? Mikä katkos miehen aivoissa on tapahtunut, kun torttu kuitenkin on otettu kaapista esiin ja uuniin sitten laitettu? Miehen kanssa eläminen taitaa olla joka päivä yhtä jännitystä.