No niin, meikäläinen on siis palannut jälleen lastenhoidon ihmeelliseen maailmaan. Työskentelen siis perheessä neljänä päivänä viikossa ja hoitelen lähinnä kolmea alle kouluikästa. Mukavasti tytöt on minut ottanut vastaan, vaikka pienimmällä oli aluksi vähän hankalaa. Tänään oli muuten ensimmäinen päivä, jolloin pienintä ei harmittanu jäädä ilman äitiä tai isää!
Ekana päivänä oli vähän semmonen olo, että niinköhän tästä tulee yhtään mitään. Perheen äiti oli mua varotellu, että keskimmäinen on vähän hitaastilämpenevä ja ujo. No, aattelin että annetaan tytölle tilaa, että saa ihan rauhassa tutustua meikäläiseen. Jonkun ajan kuluttua se sitten kiikutti mulle kaksi tärkeintä pehmoleluaan näytille. Aattelin, että nyt ollaan pitkällä, kun näin rohkeesti tyttö lähtee näyttämään mulle kahta elämänsä tärkeintä asiaa!
"Voi miten ihania pehmoeläimiä! Mikä tän kanin nimi on?"
"Rusaliina."
"Ja mikäs hepan nimi on?"
"Pirjo."
Jep jep. Pirjo (nimi muutettu) onkin tyttöjen entinen hoitaja. Että tervetuloa töihin! Viime viikolla puolet Petshop-eläimistä oli Pirjoja. Yksikään ei ollu Jaana, nyyh. :( No ei, kyllä me nyt tullaan hyvin toimeen, ollaan päästy jo halailu- ja syliasteelle.
Mutta muuten on kivasti menny. Töitä on tähän tietoon ainakin toukokuun loppuun asti, joten ei tarvii huolehtia työnhausta vähään aikaan. :)
Ärrrsytys!
Lähettänyt
Janet
on 30. elokuuta 2009
Tunnisteet:
Ilmoittelua,
Ärsytys
/
Comments: (0)
Ehkä maailman parhain selitys sille, miksen ole päivittänyt blogia:
mua ärrrsyttää se, että noi kommenttien määrä ja kaikki muu näkyy tekstin yläpuolella eikä alapuolella kuten normaalisti! Vaikka kuinka muutan asetuksia, sivupohjia tai odotan planeettojen asentojen muuttumista niin mikään ei muutu! Pää hajoaa!
Muokkausta: Vaihdetaan sitten koko sivupohja niin noi kommenttien määrät ja muut härpäkkeet ei ota niin pahasti silimään tossa yläkulmassa.
Bloggerille terveisiä; pitäkää tunkkinne!