Niisk

Täällä vanha taas herkistyy.

Tänään kun olin lähdössä töistä kotiin, niin juttelin perheen äidin kanssa niitä näitä. Ensimmäisenä jalkoihini kapsahti neiti kolmevee, joka halusi roikkua ja nousta syliin ja halailla. Niisk, se taitaa sittenkin tykätä musta! (Ja mikä parasta, perheen äiti näki sen, joten se varmaan kohta saattaa uskoa, että mä tulen ihan hyvin toimeen niiden muksujen kanssa.) Astelin jo ulko-ovesta ja huutelin heippoja, kun eskarilainen juoksee (!!) ovelle ja huutaa heippaheippaheippa! Minä siinä sitten vielä halasin sitä ja se halas takasin! Voi elämän kevät, sekin tykkää musta! (Tässäkin tilanteessa oli äiti todistajana.) Ja pienin taaperteli pihalla eikä yhtään huutanut tai itkenyt kun sanoin sillekin heippa, se vain vilkutteli ja naureskeli.

Voi sonta, jonain päivänä kun tuolla lopettaa niin joutuu ehkä itkemään.